fi
Books
Jack London

Etelämeren auringon alla

Kirjailija Jack London tunnetaan erityisesti Klondikeen sijoittuvista novelleista ja romaaneista, joissa kullankaivajat ahertavat vaativissa olosuhteissa. London oli ollut Klondikessa myös itse. Klondike ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jonne Londonin omat seikkailut suuntautuivat. Vuonna 1907 Jack London päätti purjehtia eteläisen Tyynenmeren yli Snark-purjeveneellään. Matkaseurana oli vaimo Charmian London. Yhdessä he kokivat uskomattomia seikkailuja alueen saarilla ja vierailivat Bora Boran kaltaisissa eksoottisissa paikoissa. Matkalla oli suuri vaikutus myös Jack Londonin kirjallisuuteen. Esimerkiksi Auringon poika -nimisen novellikokoelman novellit sijoittuvat Tyynenmeren saarille.
Etelämeren auringon alla on selonteko tästä Londonin jännittävästä matkasta.

Jack London (1876–1916) syntyi San Franciscossa. 15-vuotiaasta saakka hänen oli selvittävä omillaan huonosti palkatuissa töissä, kuten kullankaivajana Pohjois-Amerikan erämaassa. Myöhemmin London palasi takaisin Kaliforniaan ja alkoi työskennellä lehtimiehenä ja kirjailijana. Lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Londonista tuli sekä rikas että kuuluisa Yukon-aiheisilla romaaneillaan, kuten Erämaan kutsu (1903) ja Susikoira (1906).
243 tiskane stranice
Objavljeno prvi puta
2022
Godina izdanja
2022
Izdavač
Saga Egmont
Prevoditelj
Kaapo Murros
Jeste li već pročitali? Kakvo je vaše mišljenje?
👍👎
fb2epub
Povucite i ispustite datoteke (ne više od 5 odjednom)